Follow my blog with Bloglovin
Muutama akileija kukkii jo, useita on vielä avautumassa. Akileijat on täällä levinneet sadevesiojan varteenkin, muuten ovat pysyneet niittypenkissä. Niittypenkissä akileijojen lisäksi eniten kasvaa illakkoa, puna-ailakkia, pieniä liljoja ja valitettavasti myös rönsyleinikkiä. Pari ruusua, nauhusta ja kullero löytyy myös.
Kun oltiin tulossa mökille, äiti antoi mulle taimikassin, jossa oli kolme taimea. Kaksi huopakaunokkia, ja yksi akileija. Huopakaunokista en ollut ikinä kuullutkaan, mutta liuskaiset lehdet näyttävät tosi näteiltä.
Akileijassa on kaunis punainen nuppu, vaikka lapussa lukeekin 'Blue Star' ja maininta sinisestä kukasta :D Blogger vain käänsi kuvan väärinpäin, vaikka koneella se oli ihan oikein. Käytän syystäkin Flickriä kuvien lataamiseen ;)
Sain katsottua taimille paikat täältä paljouden keskeltä, ja istutin ne jo. Isossa rinnepenkissä oli kaksi juuri sopivaa paikkaa huopakaunokeille, hieman vain raivasin entistä kasvustoa alta pois. Akileija pääsi niittypenkkiin muiden seuraksi. Sen alta sai väistyä aurinkonauhus, joita täällä on riesaksi asti muutenkin.
Nyt mahdollisesti blogi hiljentyy viikoksi, menen kynsiblogitapaamiseen Helsinkiin viikonloppuna, jonka jälkeen jatketaan Tallinnaan. Tarkoituksena tuoda tuliaisena puutarhajuhliin tarjoiluja ;) Aion järjestää kahdet puutarhajuhlat täällä mökillä kesän aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)