lauantai 25. huhtikuuta 2015

Kevättä

Ajattelin taas herätellä blogia eloon, koska muistin, miksi sitä aloin alunperin pitämään. Muistilistana milloin mikäkin kukkii, ja mitä täällä on milloinkin tehty. Olisin viime syksyltä kaivannut muistikuvia, mutten ollut enää jaksanut tätä päivittää :D

Tässä kuvia tältä keväältä, idänsinililjat ja valkotäpläimikät kukkii, krookukset ja valkovuokot aloittelee, ja narsissit tulevat seuraavaksi :)





Ostin myös eilen ensimmäiset kesäkukat. Löysin IKEAsta kauniit pitsiamppelit, jotka ei tosiaankaan ollut käytännölliset :D Pohjassa ei ole reikiä, ja kasvit joutui istuttaan yllättävän syvälle, jos meinasi jättää kasteluvaraa. Noista pitseistä, kun tulee kaikki vesi läpi :D




Lisäksi siivottiin kukkapenkkejä, tässä taas vähän pihakuvia, kun juuri mikään ei vielä kasva :)




Tämän kesän aikana on reunustaa vanhat kukkapenkit uudestaan, ja keksiä jotain täytettä rinnepenkkiin nauhusten tilalle. Katsoo sitten syksyllä, miten paljon sai aikaiseksi :D Vaikka kiire ei ole, hiljaa on hyvä tehdä.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Heinäkuun alun kukkia, ja kuvauksellinen sammakko

Juhannusruusut ovat tiensä päässä, mutta toinen pensasruusu on täydessä kukassa. Tälle löytyi FB:n piharyhmästä nimikin, Valamon ruusu. Erittäin kauniin värinen, runsaskukkainen ja kukinta kestää kauan :)

Tämä on kuvattu pikkumökin edestä, ja sen vieressä on pieni pensas vaaleanpunaistakerrottua ruusua, jota epäilen tornionjoen ruusuksi.

Tässä muutama kuva, jotka on otettu 5. heinäkuuta, kun molemmat ovat yhtäaikaa kukassa.





Nämä seuraavat kaksi kuvaa on otettu 8. heinäkuuta, kun Valamon ruusu on täydessä upeudessaan.



Ja vielä yksi ruusu ison mökin portaiden pielessä. Ei mitään käsitystä, mikä tämä on, mutta nätti se on kuitenkin :) Melkein meinasin nuo kolme versoa ottaa keväällä pois, kun luulin niiden levinneen jostain muualta. Onneksi en viitsinyt.


Sitten pari muuta kukkijaa heinäkuun alusta. Mun suosikki jo lapsuudesta, ruskolilja, on auennut :) Tätä löytyy kahdesta kukkapenkistä.



Yhdestä kohtaa pihaa löytyy hopeavartista kasvia, luulen tätä hopeahärkiksi.


Valitettavasti kukkijoiden joukkoon pitää liittää myös kasvilaatikoissa olevat pinaatit. Kylvin sitä niin paljon, etten ehtinyt korjata satoa tarpeeksi. Juuri kun mietein, että voisin pakastaa sitä, se ehti kukkaan.


Mökkipihalla on paljon sammakoita. Iltaisin kun kävelee pihalla, saa tosissaan varoa, ettei astu päälle.







maanantai 30. kesäkuuta 2014

Kukkivia

Kuvailin pihalla taas lähinnä aikleijoja, kun ne kukkivat pitkään kauniisti. Osa on näkynytkin jo aiemmassa postauksessa, mutta mä vaan tykkään kuvailla :)






Tässä uusin akileijani, jonka nimilapussa luki ostettaessa 'Blue Star' :D



Pikkumökin edustalla kasvaa kirveliä, ja joku tällainen mystinen kukkija. Epäilen olevan joku maustekasvi myös, koska samassa penkissä kasvaa lisäksi raparperia, pensasmustikkaa ja ruoho- ja ilmasipulia.


Karhunvatukkaköynnösten kukat ovat auenneet kokonaan. Todella kauniita, ja täynnä mehiläisiä. Pölyttyminen ei kuulemma olekaan koskaan ollut ongelma, ainoastaan kylminä kesinä eivät marjat ole välttämättä ehtineet kypsyä.


Rinnepenkin tilanne on lähinnä toivoton. Penkki on täyttynyt nauhuksista, joilla ei ennen syksyä ole muuta, kuin valtavat lehdet. Nauhuksien takana kasvaa muutamia pioneita, joita aion istuttaa sinne lisää. Kunhan olen ensin saanut valtaosan nauhuksista kaivettua pois.


Mökin seinustalla on myös juhannusruusu rivi, kuten vähän joka puolella mökkipihaa :D Lisäksi laitoin "portaiden" vieressä olevalle orvokkiruukulle pari laattaa alle, koska sen ympärillä meinasi kasvaa ruoho. Tarkoituksena tehdä kunnon laatoitus tähän, samalla kun uusitaan portaat.



Ruukun takana näkyvät myös pari ruusua, joista toinen on jo nupullaan. Köynnösruusukin on vielä hengissä, muttei sitä nyt vielä ihan köynnökseksi voi kutsua :D

Juhannus mökillä

Vietettiin melkein viikko mökillä juhannuksen aikaan.

Juhannusaatto alkoi sateisena, mutta onneksi ilma parani päivää kohti, ja alkuillasta paistoi jo aurinko. Aamulla kuvasin jättipoimulehteä, joka kerää ihanasti vesipisaroita :)


Päivällä keräsin pinaattia omista kasvilaatikoista. Paistoin sitä voin ja sipulin kanssa hetken pannulla, ja tarjosin lisukkeena perunoiden ja lihojen kanssa. Yleensä syödään päivällinen sisällä, mutta nyt katoin sen ulos.



Heti ruoan jälkeen pojat menivät mökkikaverille saunomaan, ja me suunnattiin omille mökkikavereille maistelemaan hieman boolia.



Illalla käytiin keskusmajalla pyörähtämässä, mutta siellä ei ollut kovin paljon porukkaa. Luvattiin poikien mökkikaveri meille yöksi, ja paljuiltiin sitten vain omalla mökillä.

Juhannuspäivänä keräsin kimpun kukkapenkkien karkulaisista saunan edustalle.


Orvokkiamppelit olivat täynnä kukkia, joten innostuin leipomaan kerrostäytekakun, jonka koristelin orvokeilla. Illalla oli vielä pakko laittaa pari orvokkia mun saunasiideriin :D



tiistai 24. kesäkuuta 2014

Juhannuksen alla

Olemme edelleen kesälomalla, ja menimme mökille viettämään juhannusta. Menimme jo tiistaina, ja olimme viikon, tänään tultiin kotiin :)

Mökille tullessa kuvasin heti kukkatilanteen. Juhannusruusuaidat aloittivat kukintaa, lumipalloheisi oli kauniissa kukassa, ja karhunvatukkakäynnöksissä oli paljon avautuvia nuppuja.





Kavilaatikoissa oli herneet, kurkut ja porkkanat itäneet. Porkkana vain kovin huonolla prosentilla, en tiedä kylvinkö ne liian syvään. Pinaattia ja rucolaa ei erottanut toisistaan, kun laatikko oli niin täynnä elämää :D

Herneitä

Ei tarvitse harventaa porkkanoita

Avomaankurkku ja pinaattia

Pinaatti ja rucola

Pihapiirissä on todella paljon lintuja. Laulurastaat ovat melkein kesyjä, melkein kompastuin yhteen tuoleja kantaessani :D


Tänään palstan takana olevalla pellolla näkyi hirvi. Harmi, etten saanut parempaa kuvaa, mutta kyllä näistä selvää saa :)




On se vaan mahtava eläin. Ja kaatoajan ulkopuolella ei viitsinyt juostan puukon perään ;) Mutta pakkasessa onneksi on vielä muutamia paloja. Syksyllä täytyy saada ostettua lisää :)