tiistai 22. huhtikuuta 2014

Tuunattu mökkikeittiö

Mökissä taisi olla alkuperäinen keittiö, ja mökki on rakennettu 80-luvun alussa. Se oli mielestäni hieman tunkkainen, enkä tykännyt tummanruskeista muovivetimistä.

Kuulin kontaktimuovista (DC-Fix), jolla voisi päällystää kalusteita. Otin selvää,  ja löysin Kodin Terrasta valkoista puukuvioista muovia. Kävin hakemassa muutaman rullan, ja aloitin päällystämisen. Ennen-kuvaa ei tullut otettua, mutta tässä kuva välivaiheesta. Aikaa ei kulunut kuin muutama tunti.


Tässä vaiheessa päällystys taukosi hetkeksi, kunnes löysin sopivat vetimet. Etsin netistä, etsin rautakaupoista ja vaikka mistä, mutten meinannut löytää itselle mieluisia ja tyyliin sopivia. Lopulta ne oikeat löytyivät Minimanista, ja olivat halvempia, kuin uskalsin toivoakaan :D Niimpä projekti jatkui, ja muutama tunti tuli taas aherrettua. Tässä lopputulos, taatusti oli vaivan arvoinen!


Remonttiin kului rahaa noin 100 euroa. 70 euroa meni kontaktimuoviin, kun seitsemän rullaa ostin, vaikka kuusikin olisi riittänyt. Vetimiin kului noin 35 euroa. Vaikka kuvat tulivatkin noin lähekkäin, haluan silti laittaa tähän ennen ja jälkeen -kuvan, kun tulin sellaisen tehneeksi ;)


Ja hyvät ruoat keittiössä tulikin, vaikka eihän kaappien ulkonäkö siihen vaikuta ;D Laitoin urakan päätteeksi hieman parempaa ruokaa, ristikkoperunoita ja sisäfilelastuja maustevoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)